Eilinen oli sitten sellanen maanantaipäivä että harvoin on näissä hommissa niin paljon suomeksi sanottuna vituttanut. Aamulla lomittajan opastukseen navetalle muun perheen jäädessä autuaana lämpimään sänkyyn. Pääsen navettaan, totean että toisen puolen kaikki juomakupit on umpijäässä koska joku sanoi että ei siellä niin paljon tuule että ne jäätyy jos kennoja jättää vähän auki. En mainitse nimiä mutta saatan olla naimisissa ko ihmisen kanssa. Eli lämmintä vettä joka kippoon ja toivomaan parasta. Lehmiä asemalle saatellessa sitten tuli se seuraava ylläri. Paskakone tiltissä. Eli noin kolmenkymmenen elikon paskat tursuaa ritilöiden välistä ja kone jurnuttaa paikallaan. Sunnuntaiaamunahan oli viimeksi käyty talikolla sama savotta samasta syystä, mutta silloin kukaan asiasta ymmärtävä ei periaatteessa vaivautunut katsomaan mikä siinä oikein on oikeasti vikana, ooteltiin ilmeisesti että korjaantuu itekseen. Ei muuten korjaantunu. Kiukuspäissäni jätin paskan seisomaan ja ajattelin että haen tästä paalin, saa edes nuoriso syötävää. Missäs traktori, aha, pajassa. Hyvä. Tarkottaa sitä että jos peruutan sentinkin vinoon niin koko paja todennäköisesti kaatuu tai ainakin oven karmit putoaa. Koska mitä suotta siihen tekemään leveämpiä ovia, mukavahan siihen traktorin mentävään koloon on perspimeässä sihdata. Seuraava etappi; Traktorissa on kiinni trukkipiikit ja perunamäskiä sisältävä teräskaukalo. Jaaha, no ei mitään, viimeks viime kesänähän oon suorittanut trukkipiikkien vaihdon paalipiikkiin. Pihalle toteamaan että se prkeleen värkki ei irtoa traktorista vaikka sormet kohmeessa käyn miljoona kertaa vääntämässä vipuja ja kiskomassa ja riuhtomassa. Kiitos koneinsinööri. Pomminvarmasti mies. Ja tiiätkö kun se hermo sitten menee ihan totaalisesti ja alennut epätoivoisiin tekoihin. Riuhtasin niin kovaa kun jaksoin sitä teräsmötikkää, toki samaan aikaan puhelimessa eräälle mieshenkilölle noituen..... Ja poks sanoi selkä. Siinä vaiheessa saattoi tulla jo sellasta tekstiä että perheenäidin suusta ei kaikki ehkä oo kuullutkaan. Kiipesin kylmän viileesti traktoriin, ajoin sen talon ovesta käytännössä sisään, raahasin puolipukeisen miehen pihalle ja käskin ystävällisesti irroittamaan sen metallimörskän traktorista. No, tottakai se sujahti kiltisti maahan kun tyyppi on tehnyt näitä hommia pennusta asti. Osaa ehkä tehdä, mutta voi taivas että voi olla paska neuvomaan! Ekan kerran kun joskus muinoin ajoin traktoria, se sanoi että aja toi tonne, tosta käynnistät ja ton vivun väännät eteen niin se menee eteenpäin. Joo, eiku vaan, kannattaa joskus kokeilla. Positiivista olis ollut se, että toi pajan ovi ois nyt aika paljon isompi jos en ois tajunnut kysyä että kuinkahan kovaa tää tästä lähtee kun kytkimen nostaa. No, trukkipiikit jäi siihen sievästi oven eteen, ajattelin että säilyyhän ne siinäkin. Sitten kauhomaan niitä paalipiikkejä kiinni. Tässä kohtaa tuli se hetki kun toivoin hartaasti että joskus jonkun tällaisen härvelin suunnittelussa olis ollut mukana nainen. Kun sillä norsun kokoisella vempeleellä pitäs osua niihin pirun viiden sentin kokoisiin koukkuihin, molemmin puolin toki. Eli ne koukut mihin ne piikit tulee kiinni, on käytännössä valehtelematta mun nyrkin kokoiset. Sitten koitat ajaa tarpeeksi hiljaa eteen näkemättä hevon****ua missä kohti se etukuormaaja menee että osuis edes lähelle. Ajat kymmenen senttiä eteen, painat jarrua, traktori liukuu metrin taaksepäin. Ajat uudestaan eteen, ajat liian kovaa, traktori työntää piikit vinoon. Tuut alas traktorista, riuhdot noidannuoli selässä ne piikit suoraan, takas traktoriin, ajat kymmenen senttiä eteen, valut neljä metriä taakse. Ajat uudestaan eteen, ajat liian kovaa, työnnät ne piikit rehuvaraston ovesta läpi. (Tätä en ole kertonut muuten kotona) Revit edelleen sen noidannuoli selässä ne piikit pois sieltä oven alta, ajattelet että helpompi saada piikit kiskottua traktoriin kiinni kun koittaa osua traktorilla piikkeihin. Vartin hikoilun jälkeen saat ne piikit revittyä niin että ne on niissä viiden sentin koukuissa kiinni. Sitten traktoriin umpijäässä, käännät piikit alas että ne varmasti on kiinni. Ei muuten ole. Roikkuu kivasti vaan niiden koukkujen varassa eikä se joku pirun sentin kokoisessa reiässä oleva tappi ole paikallaan. Takasin alas, vääntämään siitä pirun vivusta kunnes tajuat olevasi samassa pisteessä kun äsken niiden trukkipiikkien kanssa. Ajat taas talon ovesta sisään ja karjut jo naama punasena että hilaa se hanuris tänne ja laita toi mikälie tappi siellä nyt onkaan kiinni ja vähän äkkiä. Tähän mennessä aikaa on kulunut tunti. Lomittaja on todennäköisesti jo lypsäny ja odottaa sitä paalia että sais ruokkia eläimiä. Itestä ehkä tuntui lähinnä että se on saattanu jo muumioitua sinne navettaan, samoin kun kaikki eläimet. Ja lapset on kasvanu aikuisiksi ja muuttanu todella kauas pimahtaneesta äidistään joka on ajanut rehuvaraston edessä traktorilla eestaas paalipiikkejä työnnellen vuodesta 2016.
Jos ko aamu olis mennyt niin että nainen olisi sekä tehnyt että suunnitellut työvälineet ja työkoneet: A) Sunnuntaina olis jo katsottu mikä siinä paskakoneessa on vikana. Se olis selvinny vartissa koska sen purkamiseen ja kokoamiseen ei olis tarvittu noin miljoonaa pulttia ja mutteria ja seitsemäätuhatta eri työvälinettä. B) Traktoriin saisi vaihdettua työvälineet napin painalluksella.
Kiitos ja näkemiin.
