Hupsista ***tana!

Maatilan joulu. Sehän on sellanen joulu että aamulla herätään sianpieremän aikaan navetalle että voitais mennä illalla vähän aikasemmin että päästäis saunaan ja syömään ja nukkumaan suht ajoissa että jaksaa taas aamulla herätä navetalle. Ja se väliaika stressataan niin pirusti kun ei oo ehtiny tekemään mitään. Itellähän tässä on ollu melko erilaiset kaks joulua, viime jouluaaton teki lomittaja ja tänä jouluna navetalla kävi anoppi - koska sairasloma. Oon siis jälleen kerran sairaslomalla. 12.1. saakka pitäis taas kestää neljän seinän sisällä koska tällä tenniskyynärpää -kädellä ei saa tehdä mitään. Kukahan kertois sen kahdelle vajaa 3-veelle? Ne hokee vieläkin että "Äiti ei saa kantaa mut äiti voi nostaa" "Äiti tuli kotiin sairaalasta" ja "Minuu itketti kun äiti oli sairaalassa", kiitos sen edellisen sairaalareissun. Nyt ollaan taas puolkuntoisena. Mutta eipä tässä, johan mä ehdin kolme päivää painaa navetalla ihan olan takaa!

Au.

Se viime tekstissä mainittu jalkapotilas Ilo. Hain sille päivystävältä sunnuntaina pistettävän kipulääkkeen kun urpo eläin ei tajua omaa parastaan ja syö sitä kipulääkeannostansa valkuaisen seassa kuten normaali ahne lehmä tekee. Iltanavetalla sitten lähdin rempseesti neulomaan sitä satsia elikkoon. Tää piikki piti pistää nahan alle, eli otetaan näppärästi karsinassa mouhkaavan elikon kaulanahasta kolmella sormella kiinni, jolloin siihen jää "kolmio". Sitten työnnetään neula sormien alta sinne ihon alle, jolloin se ei osu lihakseen, eikä tule läpi toiselta puolelta. Tässä siis mitä teoriassa PITI tapahtua. Oonkin jo oottanut millon tässä sattuu Juhaa leukaan. Mies nojas karsinassa päästään kiinni olevaan temuavaan lehmään ettei se olis runtannu mua sinne laitaan. Aattelin että hoidetaas tää ny nopsaan pois päiväjärjestyksestä kun tuntuu että yleensä niin rauhallinen rouva on vähän kettuuntunu saamastaan kohtelusta.... Löin neulan sisään ja puristin mäntää. Ihan ensin se neula jäi sinne sisään ja kipulääke lensi kaaressa karvoihin. No, eikun uutta yritystä, neula pois ja takas kiinni ruiskuun ja taas nykimään sitä nahkaa. Tässä vaiheessahan Ilo jo tiesi että toi akka aatteli viettää iltansa tässä akupunktion merkeissä ja pisti hanttiin ihan kunnolla. Lopulta sit sain mielestäni ihan ok otteen siitä kireestä kaulanahasta ja löin neulan sisään. Samalla sekunnilla jouduin laskemaan aika kovaan ääneen aika monta kirosanaa, tajusin meinaan suht nopsaan että se neula on kyllä siellä nahkan alla. Ihan mun oman nahkan. Toki tässä vaiheessa hygienian taso oli jo jonkin verran laskenu, olihan se neula käyny jo sen lehmän sisällä kertaalleen ja tääkin tuli jotenkin kummasti sen nahkan läpi mun sormeen. Ja kuten kuvasta näkyy, kädetkin alkoi olla suht tanakassa paskassa. No, viimesellä sain sen piikin siihen elikkoon ja pääsin tarkastamaan vahingot. Verta tuli yllättävän paljon koska se neulahan on vähän eri paksuusluokka kun normaalisti verensokeria ihmiseltä mitattaessa. Mut hei, kyynärpäähän ei sattunu koko yönä!

Seuraavana päivänä Ilon tarkasti sekä sorkkahoitaja että eläinlääkäri, eikä kukaan löydä siitä eläimestä mitään vikaa. Ihan kiva. Jos se ei kohta ala kävellä niin menee elämä hankalaksi, ja pakkohan sitä johonkin on koskea... Mysteeri. Toivottavasti se syy selviää, en aio tätä(kään) elikkoa kyllä autoon laittaa.

Riittävän kypsä perunalaatikko

Muuten joulu sujuikin sitte tavallisissa merkeissä, poltin tietenkin perunalaatikon. Toissa jouluna vein lanttulaatikon ulos vain huomatakseni pian että sen päältä oli lentänyt folio hittoon ja rännistä tuli solkenaan vettä suoraan vuokaan. Melko eksoottinen maku oli laatikossa. Ja koska kyynärpään takia en saanu tänä jouluna siivota, mies joutui imuroimaan. Sain siitä melko sadistista tyydytystä.  

Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta! 

Tässä on ny ollu vähän kaikenlaista.

Sininen hetki

Joopa joo. Mistähän sitä alottais. Kolmen viikon sairasloma päättyi - vaan alkaakseen kohta uudestaan. Umpisuolen räjähdys aiheutti tietysti myös tenniskyynärpään pakkolevon. Ja siitähän se EI tykännyt, vaikka äkkiä olis luullut että lepo on hyvästä. Ensimmäiset päivät navetalla oli kirjaimellisesti tuskaa. Luonnollisesti myös lehmät levis täysin käsiin kun emäntä pääsi takas tontille. Otin Häröä lypsylle ja huomasin saman tien että nyt ei oo kyllä kaikki hyvin. Onhan se normaalistikin laiska. Siis todella laiska. Mutta nyt se oli kuin tikku siinä itessään. Ja syykin selvis hyvin nopeasti, oikea etuneljännes (eli utareessa oikea etutissi) oli tulikuuma ja aivan pallo. Mittari hanuriin kerto aika karua kieltä, 39,6. Joo. Lauantai. Päivystystaksa. Mites muuten. Mutta eipä se kuume jätä paljon arvailujen varaan, joten soittoa eläinlääkäriin. No, saapa samalla kattoa Iltan vasikan silmän, siinä oli joku omituinen läiskä.... Ja lypsyä uudestaan harjoitellessa sit löyty vielä yks mätäpaise lisää (Justiinallahan on siis vetimessä mätäpaise, nam.), Keldan utareen ja takajalan välissä oli aika kuvottavan näköinen patti joka valu jotain oksennuksen näköistä ja hajuista tavaraa. Että pakkasta ois kiva saada pikkuhiljaa. Ja samanlaista tavaraa muuten tuli siitä Härön tulehtuneesta tissistäkin. Eläinlääkäri epäili pyogenes-nimistä bakteeria ja osui luonnollisesti oikeaan. Eli se neljännes on mennyttä sitten ihan lopullisesti. Kiva. No, Härö(kin) sattuu olemaan allekirjoittaneelle suht rakas, joten olkoon sitten kolmitissi. Härö pääsi jopa viimeiseen Kotivinkkiin, jossa oli allekirjoittaneesta oikein juttu! 

Tilapäinen varapoikimakarsina. T. Tahdon 200-neliötä lisää tilaa. 

No, Iltan vasikan silmä oli ilmeisesti saanut jonkun osuman mutta parantunut jo itsestään, että jotain positiivista. Torstaina sit huomasin että Ilo kävelee ihan järkyttävän huonosti. Sorkat tulikuumat ja koko eläin näytti siltä ettei se olis halunnut astua takajaloilleen ollenkaan. Onneks eläinlääkäri oli tulossa jo ku tilauksesta nupouttamaan Iltan ja Justiinan vasikat, joten samaan rahaan pääsi tekemään sitten diagnoosia Ilosta. Meillä ei oo KOSKAAN ollut mitään sorkkaongelmia. Ja täällä on sentään ollu lehmiä sellaset sata vuotta. Jotenkin pessimistiä ei yllätä että kaikki maailman sairaudet on nyt sit ollu tän kahden vuoden aikana kun ollaan ton miehen kans koitettu tätä tilaa pitää pystyssä. Ilo sai kipulääkekuurin ja maanantaina jos (lue: KUN) pelkkä kipulääke ei auta, pitää laittaa sekin antibiootille. Ja taas on maitoa enemmän pihalla ämpäreissä kun tankissa. Hiphei.

Nyt tässä on sitten ooteltu tuomiota kädestä. Eilen sairaalasta soitettiin, että siihen laitetaan maanantaina sellanen BRB-pistos. Laskimosuonesta otetaan verta, siitä seulotaan verihiutaleet ja ne neulotaan sitten tähän tulehtuneeseen kyynärpäähän. Kuulostaa todella kivalta ja kivuttomalta toimenpiteeltä! Ja mikä kivointa, saa taas maata kolme viikkoa sisällä tekemättä mitään. Ai että kun tää makaaminen ei yhtään ala tympiä.

Viime päivien vakionäkymä

Tässä välissä on nyt ehtinyt syntyä jo kaks vasikkaakin lisää. Lettu-hieho poiki lomittajan aikana komeen sonnipojan, onneks virka-aikaan. Oli meinaan sen verran kokoa että piti vähän jaloista nykästä että tuli pihalle. Lomittaja oli tehnyt erinomaista esityötä Letun kanssa, ja se on todella helppo lypsää. Ja tulee kiltisti boksiin, paremmin ku moni muu vanha jäärä... Juski poiki heti perään maailman suloisimman tyttövasikan. Niistä pienistä vasikoista ja vanhoista lehmäkavereista se on riemu nyt revittävä kun tuntuu että joka kerta kun oven avaa niin joku sairastuu.

Maanantaina sitten piikille ja katotaan kauanko se sairasloma jatkuu. En oo muuten koko 20-vuotisen työhistoriani aikana ollu yhtä paljon sairaslomalla kun kuluneen puolen vuoden aikana. Kannattaa tosiaan näin keski-ikäisenä alottaa tää fyysinen työ. Jos jossain tori.fi:ssä ois joku parikymppisen kroppa myytävänä niin olen kiinnostunut.

Mun vanhukset tuli maalle lomalle <3

Sairaslomalla

Lapsenvahti

Se sitten umpisuoli otti ja poksahti. Ihan sen verran että kerkes tulla nasakka vatsakalvon tulehdus. Joten anoppi sai kokea alalla kulkevan lentävän lauseen "lentokoneesta lantakoneeseen". Hyvä että ehtivät lomailla kunnolla Kanarialla niin jaksaa nyt painaa kolme viikkoa navettaa.... Nyt on reilu viikko sairaslomaa lusittuna, valtaosa siitä sairaalassa suonensisäisessä antibioottitipassa kiinni. On muuten ihan jännä käytäntö tällä alalla että ennenku sairaslomalappu on lomatoimistossa, tilallinen maksaa lomittajalle (tässä tapauksessa anopille). Eli kun viime tiistaina menin sairaalaan, ois pitäny lanssilla kurvata lomatoimiston kautta viemässä lappu (ilman diagnoosia siinä vaiheessa) että oon tässä menossa sairaalaan, ei hajuakaan mikä on ja kauanko menee mutta jonku pitäs lypsää lehmät ja sille pitäs vissiin maksaakin jotain. Taas ois ollu muuten tääkin ilman anoppia ihan jännä tilanne....


Voin kertoa että alkaa lanttu leikata kiinni kun ei jaksa tehdä Mitään. On oikein ikävä noita elikoita tuolla navetalla, vaikka onneksi ei tartte miettiä sitä tuleeko ne hoidetuksi. No, näistä vapaa-aamuista pitäis kai osata nyt nauttia.... Ei vaan oikein sovi luonteeseen tää paikallaan makaaminen. Niin se elämä yllättää maitotilallisenkin. Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ps. Ennen sairaslomaa Justiina poiki melkein viikon etukenossa ja parteen. Vasikan jalat oli kiinni paskaritilän välissä ja emäntä itkua tuhertaen kiskoi niitä irti miehen vääntäessä rautakangella rakoa isommaksi.... Että ehkä tää pakkoloma tuli ihan hyvään väliin. Ehtii taas muistella miksi sellanen "voishan toi ehkä tänään poikia" -tyyppinen lehmä kannattaa pitää siinä poikimakarsinassa eikä laskea ulos muiden mukaan....

Että ei näin.

Lypsin sitten maidot viemäriin. Eikä ollu vasta kun kolmas kerta. Sitä tuntee itsensä kyllä melko viisaaksi kun kävelet maitohuoneeseen lypsyn jälkeen ja tankissa palaa valoja ku joulukuusessa kun eihän se nyt tyhjänä jäähdytä.. Ja toteat että noniin. Tankin alahana on auki, eli maidot on valunu tankin kautta suoraan siihen alla olevaan viemäriin. Sellanen reilu sata litraa maitoa. Suoraan siitä lattiakaivosta lantalaan. Tee työtä jolla on tarkoitus. Puhumattakaan pienestä rahallisesta tappiosta kun muutenkaan kuukausittaisella maitotilillä ei juuri juhlita. Tällä kertaa olin sentään muistanu kääntää sen hanan kiinni, mutta en ollu varmistanu että se naksahtaa sellasen mikroskooppisen pienen tapin taakse eikä pääse siitä enää aukeamaan. Se muuten valvottaa ihan kivasti seuraavankin yön kun miettii paljonko siihen mokaan meni rahaa. No, enpä tappanut yhtään eläintä tällä viikolla. On kai sekin jotain.

Söpöläinen nukkuu

Maisa (siitä tuli ny Maisa!) kasvaa ja reipastuu. On jo siirtynyt sen pari viikkoa aiemmin syntyneen pojan kaveriksi, koska sen taas piti luopua isoveljensä seurasta. Ne imeskeli toistensa... No... Piliä. Yyh. Niin että sen isomman pili tosiaan tulehtui. Nää kaks sen sijaan opi onneks hienosti yhteen eikä kukaan ime muuta ku tuttisankoa. Iltakin otti onneks vierotuksen rennosti eikä juurikaan huudellu vasikkansa perään. Yritin jopa saada sitä vielä yhdeksi yöksi samaan karsinaan, mutta se meni ennemmin muiden kanssa syömään. Maisallakaan ei juuri ehtiny ikävä tulla kun sai heti seuraa.

Lehmät kävi tänään tapansa mukaan ulkoilemassa mutta kai ne säikähti tota outoa marraskuista valoilmiötä niin paljon että juoksivat jonossa takas sisälle. Päivät ne saa kyllä mun puolesta liikkua vapaasti ulkona ja sisällä niin kauan kun ei tuu mitään tappojäätikköä...

No, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Eka blogivasikka!

Tulihan se sieltä. Aika stressi ja kaaos mutta ehkä maailman suloisin tyttövasikka! Vai mitä?

Tyyppi näyttää ihan Mustanaamiolta! Ja joo, ei ollutkaan sitten lihasonnilla siemennetty... En tajua mistä olin saanu päähäni että vasikka on norsun kokoinen ja se poikiminen on taatusti hankala. Koko yö meni Iltaa kytätessä ja odottaessa, mies kävi jo kerran kattomassakin kun oli niin levottoman oloinen. Aamulla aivan raatona navetalle kun sen mitä ei poikimista stressannut niin sai valvoa kiukkuisen ipanan kanssa. Ihana uhma. Myös keskellä yötä.


Aamun aikana Ilta kävi makuulla ja vähän supistikin, mutta ei MITÄÄN. Tyypilliseen tyyliini aloin panikoitua. (Edelleen siinä uskossa että sieltä on tulossa norsun kokoinen lihavasikka.) Laitoin naapurin Jokelle viestin että varaudu, jos pitää kääntää vasikkaa niin soitetaan. Hää on siinä hommassa pro. Anopille toki viestitin Kanarian lomalle että kauankotässänytvoiodottaakunmitääneitapahdu. Anoppi laittoi viestin että kokeile onko vasikka oikein päin! Öööö. Fak. Kerran oon käteni lehmän hanuriin työntäny (anteeksi edesmennyt Täry) (siis oli se elossa vielä kun sen tein) (eikä kuollut siihenkään vaikka olis varmaan halunnut) ja se oli aika hmmm... jännää. Täry oli siis poikimassa ja muistaakseni vähän yliajalla ja piti kokeilla onko joku pielessä vai tekeekö vaan jättiläiskokoista poikaa. Sillä kerralla kokeilin peräsuolen kautta tuntematta yhtään mitään. En siis tuntenut kuin löysää ja lämmintä ja jumankeega että se lantio muuten puristaa käden kuolioon! Joten tällä kerralla menin päättäväisesti suoraan "oikeasta reijästä". Miehelle sanoin kun kättäni sinne tungin että nää on kyllä niitä hetkiä kun mietin että miten hemmetissä mä jouduin tähän. Oli oma auto ja talo ja siisti toimistotyö (okei, tallia ja Vermoa ja hevosia), mutta valtaosin sisätiloissa ja studiossa. Suht pian tuli vastaan sorkat ja pääkin, ja vielä oikeinpäin. Eli kaikki siltä osin kunnossa. No, siinä vaiheessa soitin jo eläinlääkärille kun olin varma että supistuksia ei tule kunnolla ja nyt se lehmä halvaantuu ja vasikka jää puolitiehen. Taru neuvoi ystävällisesti että jos nyt vaan vedät henkeä ja annat sille kalkkia ja vähän vetoxia (supistuksia auttavaa lääkettä) ja odotat hetken. Varotti tosin että kannattaa vähän kattoa ettei kohtu tuu pihalle samalla keikalla. Kiitti. Sehän tästä vielä puuttuis.

Siinä vaiheessa totesin että se kopeloiminen käynnisti poikimisen ihan ilman eläinlääkäriäkin. Ilta meni käytännössä samoin tein makaamaan ja pihalle tuli "vesipallo" ja sorkatkin näkyi jo. No, meikäläinen urpona säntää karsinaan saksien  kanssa että pitää saada vasikalle happea! Voi moro. Ei mitään järkeä. Ilta nousi ylös ja itelle järkyttävä paniikki että nyt se vasikka vasta tukehtuukin. No, en onnistunut tappamaan vasikkaa vielä siihen. Vesipallo tuli uudestaan pihalle ja tällä kertaa ulos asti. Ja taas se elikko nousi. Ja jäi kaikessa rauhassa syömään sitä pihalle tullutta limapalloa. Yyyh.

Paskakourun tyhjennys

No, sitten en kehdannu enää häiritä anoppia vaan siirryin vakiolomittaja Markon kimppuun. Itehän sanoi että saa häiritä jos tulee jotain anopin ja appiukon loman aikana. Eikun tekstaria että kauanko tässä nyt voi odotella ettei se vasikka kuole. (Huomaako mistään etten oo ihan hirveen montaa poikimista noin niinku alusta loppuun hoitanu?) Marko vastas että tunti-pari voi mennä ja sitten pitää vaan kaivaa sorkat ja vetää kakara ulos jos ei ala tapahtua. Keskimäärin tässä vaiheessa Ilta oli kaikessa rauhassa saanut jo pään ponnistettua ulos. Ilman että sitä juuri häiritsi allekirjoittaneen falsettiin kohonnut ääni kun soitin miestä vetämään, kun sieltä nyt kuitenkin tulee se ISO lihavasikka! Joopajoo. Päätin sitten ite ottaa niistä sorkista ja minuutissa saatiin lehmän kanssa ihan kahestaan se vasikka pihalle. Ja siinä vaiheessa aloin ihmetellä että melko mustavalkoinen blondivasikaksi. Siihen nähden että ne on yleensä sellasia... No, blondeja. Tai harmaita niinku Maire koska sen emä oli pikimusta. Ja menin kansiosta toteamaan että ihan on kyllä holstein-vasikka. Ja tyttö! Jes! Eli tää söpöliini jää meille. Olis ehkä jäänyt vaikka olis ollu poikakin, niin hienon värinen! (Lisää lemmikkejä....) Tämä täysin normaali poikiminen meni siis ainoastaan anoppia, lomittajaa, naapuria ja eläinlääkäriä häiriten. Ihan perus. Mikähän suoni poksahtaa emännän päästä sitten jos joskus on joku oikea ongelma!

Eilinen menikin sitten siitä eteenpäinkin navettahommissa, pienelle ternimaidot tuttipullosta kun ei heti oikein tissiä hoksannu ja sitten saikin alottaa jo iltalypsyn. Ja sitten hajoskin paskakone. Ja hakkeenkuljetinhan meillä on ollut jo pari päivää rikki, eli lämmitys on käytännössä pois päältä ja lämmintä vettä ei tule. Pienen priorisoinnin jälkeen mies ja serkkunsa Mikko totesivat että paskaan ei viitti lehmiä (ja sitä kautta itseä) hukuttaa mutta vaatetta saa lisättyä kyllä ja jos lämmittää saunan niin ehkä tarkenee peseytyä.

Tämän päivän mahdollisti rakas tätini Tarja, lasteni varamummu, joka siis hoiti lapsia käytännössä aamusta iltaan, teki ruuat sekä meille että lapsille ja keittiökin oli meidän sählingin aikana siivottu ja tavarat uudessa järjestyksessä. En ymmärrä miten ihmisessä on sellainen virta ja voima, mutta olen siitä nyt kiitollisempi kuin ikinä.

Ja nyt hei, mikäs tolle vasikalle nimeksi?? M-vuosi eli M-alkuisia nimiehdotuksia?

Vanhoja juttuja kaivelemassa

Noin vaan tuli vietettyä oikein kunnon loma! Vähän se tuntu loppuvan ennenku oikein alkoikaan, jännä. Otin ilon irti kyllä joka hetkestä - paitsi tietenkin öistä. Taas oli lapsen yöllisestä kekkuloinnista se hyöty että sai samalla kytättyä seuraavaa poikijaa, joka on siemennetty Blonde d´Aquitaine -rotuisella sonnilla, eli suomeksi lihasonnilla. Täältä voit käydä kattomassa minkä kokoisia mörköjä noi liharodun sonnit on. Siksi ihan aavistuksen jännittää aina kun lehmä on sellaisella siemennetty. Viimeinen ko rodulla siemennetyn Hertan poikiminen meni niin perseelleen että huhhui. Ja sieltä tuli lehmävasikka, joka on sentään yleensä pienempi kuin sonnipojat. Ennen tätä poikimista en ollu tajunnu käytännössä mitä se tarkottaa jos poikiminen oikeesti menee munilleen. Emän huuto kuului aamulla meidän ulko-ovelle. Eikun pyjamassa juosten navettaan... Vasikka oli puolittain ulkona naama turvoksissa ja emä makas kyljellään aivan raatona. Vuoron perään soitin anoppia, miestä ja eläinlääkäriä paikalle ja lopulta kaikkien edellä mainittujen avustuksella ne mokomat tokeni molemmat, emä ja vasikka. Tämä kovan onnen vasikka sai FB-äänestyksessä nimen Maire (Kiitos vaan Jenni Kanerva!), enkä koskaan raaskinut laittaa sitä välitykseen vaikka niistä saa kai jonkin verran enemmän rahaakin. Maire käveli ekan kaks viikkoa polvillaan kun kohdussa oli ollut vähän ahdasta ja jalat oli niin kippurassa että vaati aika jumpan (ihan kirjaimellisesti) että ne siitä oikes. Mutta oli se niin syötävän söpö! Tallikaveri Ullalta lainasin pari pinteliä että sain tuettua jalat ja siitä se sitten lähti kuntoutuminen. Kyllä siinä vähän oli itku silmässä kun se kesällä päästeli tuhatta ja sataa kavereiden kanssa laitumella. Joskus tästäkin pitää kai luopua kun ei siitä lypsylehmää tule mutta ei nyt ajatella sitä vielä.

Tästä lähdettiin

Ulkojumpassa

Eli nyt ollaan tilanteessa jossa Ilta, yks mamman mussukoista, on siemennetty samaisella rodulla... Ja on meinaan ihan varma että sen poikiminen valvotaan alusta loppuun. Iltan emä Uula oli mun ensimmäisiä "harjoituskappaleita", raukka parka. Sen pois laittaminen itketti niin että järki meinas lähteä. Mutta Uulalla oli nivelrikkoa jo selässä ja jaloissa eikä sen elämä ollut enää mun silmään kamalan kivaa. Se sai aina erityiskohtelua anopiltakin, asui parren sijaan poikimakarsinassa ja sille laitettiin aina ritilän päälle matto että olis päässyt asemalle mahdollisimman helposti... Voi Uula kun se oli kiva lehmä. Ja jätti pari kivaa tyttövasikkaa, Iltan ja Lunan. Luna on miehen mukaan seuraava satatonnari, uhos menevänsä sen kans johonkin hieho-agilityyn ja näyttelyihin. Kyllähän se tavallaan harjotteli keväällä kun laskettiin niitä ekaa kertaa laitumelle, mutta agilitya siinä harrasti lähinnä narun perässä roikkuva mies.

Noniin, taas tää karkas ihan muuhun aiheeseen kun olin alun perin ajatellu. Mutta menköön. Ens kerralla sitten toivottavasti kuvia uudesta vasikasta. Se kai olis pakko pystyä laittamaan välitykseen kun sitten siihenkin kiintyy ja niitä lemmikkejä alkaa nyt olla täällä jo niin paljon että ne vie puolet navetasta.... Ootas ku ens kesänä pitäs ottaa kanoja, kaks lammasta ja kaks possua! Jepjep. Ne varmaan istuu joulupöydässä syömässä sen sijaan että ne olis siinä lautasella.

Lomaalomalomalomalomalomalomaaloma

Saku Sammakko tuli kylään

Oikein kolme päivää! No, kaksi ja puoli, koska lomittaja perehdytetään aina töihinsä vaikka mitään erikoista ei olisikaan. Eli seuraavat kaksi aamua saisin nukkua niin pitkään kuin nukuttaa! Ei tartte olla kummoinenkaan ennustaja kun voi jo tässä vaiheessa sanoa että tuo ei-niin-hyvillä unenlahjoilla siunattu lapsi herää satavarmasti viimeistään kuudelta molempina aamuina.

Nää maatilan lomat on melko harvinaisia. Just mietin että meidän perheen viikonloppu on sillon ku sataa. Lypsyt ja eläimet hoidetaan toki, mutta miestä näkyy käytännössä ainoastaan sateella päivisin sisällä. Sillon maatalossa vietetään sitä perheaikaa, mikä normaalissa perheessä kai on just viikonloppuisin. Ja sillonkin tietenkin 10-16 välisenä aikana, koska aamut ja illat kuluu navetassa. Tällä hetkellä meillä on onni olla lomitusrenkaassa, koska alle 3-vuotiaasta lapsesta saa tuettua (toki siis maksullista) lomitusta. Keväällä sekin riemu loppuu kun kaksoset täyttää kolme ja lomituksesta tulee niin pirullisen kallista ettei siihen ole normaalilla maitotilallisella varaa. Eli palaamme ruotuun: 26 päivää lomaa/vuosi. Meillä on sentään vielä anoppi, armas mentorini tällä alalla, joka tekee aamunavetat silloin kun lapsi ei ole nukkunut koko yönä tai koko porukka on oksentanu joka pöntön täyteen. Ei muuten ole kaikilla samaa onnea, eikä ole ollut anopillakaan. Ei voi soittaa aamulla navettaan että "Sori lehmät, nyt ei pääse lypsämään eikä ruokkimaan kun ei pysy pystyssä." Aina kannattaa vaan toivoa että kaikki ei sairastu yhtä aikaa. Anoppi on tainnu olla kerran niin kipeä että armas mieheni ja appiukkoni yksissä tuumin hoitivat lehmät. Tarina kertoo että iltanavetta alkoi periaatteessa siitä mihin aamunavetta loppui. Ei siitä enempiä kannata vissiin kyselläkään....

Marraskuu on aika inhimillisen lämmin ja lehmät on saaneet ulkoilla mielensä mukaan. Aamulla portit auki ja tulkoot sisälle kun siltä tuntuu. Yleensä aamupäiväunet nukutaan pihalla ja sitten ne palaa jonossa sisälle syömään ja unia jatkamaan. Eilen oli extremeä kun päästin ne rantahakaan, useimmat näistä ei oo vasikkavuosien jälkeen tässä tarhassa käyneet. Ja sen kyllä huomas. Oli päässy unohtumaan että on tullu muutama sata kiloa lisää painoa + isot tissit sitten niiden vuosien. Kaverit yritti ketterästi loikkia rantakivikossa ja minä kiljuin kakaroiden kanssa yhtä soittoa että nyt pois ennenku jalat katkeaa. No, ei katkennu. Tällä kertaa. Se tästä olis vielä puuttunu.

Tänään sitten ulkoiltiinkin turvallisemmassa maastossa. Ilta (jonka pitäis poikia ihan näinä päivinä) pötkähti makaamaan keskelle tietä. Toivottavasti sieltä ei löydy vasikkaa iltapäivällä.... 

Halloweenjuhlaa

Eiku ei ookaan. Jengi laittaa kuvia Facebookiin kaikenmaailmantoimistojen halloween -juhlista ja on kai niitä ollu eilen vallan baarissakin niitä juhlia. Maalla ehtoinen emäntä heräs klo 06 vaan vaivoin, syynä yöllinen spektaakkeli kaksosten kanssa. Ensin heräs toinen ja tuli viereen, sitten toinen. Eipä ole kahdelle mukulalle tilaa sängyssä, joten isännän kohtaloksi koitui lastensänky. Tulee kuulemma polvet kipeäksi. Jännä, kun sänky on kuitenkin kokonaiset 140cm. Tietysti heti kun tunnin temuamisen jälkeen koko porukka nukahti uudestaan, soi kello. Aamun uutisten ja somen selaus sai vaan pahalle tuulelle. Nyt noiden julki tulleiden teurasvideoiden jälkeen aamuisin tuntuu lähinnä siltä kun olis menossa paljain käsin kiduttamaan ja tappamaan noita eläimiä joka aamu. Tai tuntuu että niinhän kaikki meistä tuottajista ajattelee. Siellä ne antaa elikoiden maata paskassa ja miettii miten sais mahdollisimman ison maitotilin mahdollisimman pienellä vaivalla. Välillä tuntuu aika turhauttavalta pitää mitään blogeja missä koittaa kertoa että on ne tunteet sillä "tuottajallakin". Mutta kiukulla jatkan. En ehkä tänään kun masentaa muutenkin, lehmätkin tuli sisälle tunnin ulkoiltuaan - järveltä tuuli ja kankut jäätyi. Ne kattoi siinä avonaisen portin edessä että tuu ny hakemaan! Eh, se portti on auki. Ollu koko ajan. Että rouvat ottaa vaan ja kävelee sisälle....



Jeppa, alias Nojailija sai viime postauksessa peukkuja, joten eiköhän pistetä kuva tän aamun sessioista!

Lisää kuvateksti

Essu ottaa tyynesti nojailun vastaan, toisin kuin eilinen kohde Kelda. Kelda oli aavistuksen ahdistuneen näköinen ja juoksi lypsyboksiin heti oven auettua...
No mutta. Kohtahan se on aika mennä taas pieksemään noita elikoita tonne navettaan. Euron kuvat silmissä.

Vieroituksen tuskaa

Nää hetket on ehdottomasti tän ammatin kamalimpia. Tässä tapauksessa tuoreimman vasikan vieroitusta nopeutti Iska -emän suht äkäinen käytös, alkoi jo vähän jännittää hakea frouvaa lypsylle kun se tuli sieraimet tötteröllä vastaan niskaansa nakellen... Eikä siinä, muttakun se lapsi ei koskaan oppinut jostain syystä juomaan sieltä mistä piti ja sen puolen hoitaminen alkoi olla melko haastavaa kun emä piti ensin saada päästään kiinni ja senkin jälkeen sai vähän vilkuilla silmäkulmasta että pysyykö se tuttipullosession ajan järjissään. Lyhyen historiani aikana oon todistanut melko erilaisia vieroituksia. Parhaiten jäi mieleen Kelda, joka poiki suht ensimmäisten itse panikoimieni joukossa. Se kattoi ulos putkahtanutta vasikkaansa ihan sillä ilmeellä että "mikähelevettimustajusttulipihallejamitätollepitäätehdä?!". Se hoiti kyllä vähän hömelönä vasikkansa vieroitukseen asti, mutta oli selkeästi erittäin tyytyväinen kun sen äidin pesti loppui ja vasikka pääsi kavereiden seuraan. Se oli ehkä henkisesti helpoin vieroitus myös allekirjoittaneelle. Sitten on niitä jotka huutaa vasikkaansa päivätolkulla. Se on ehkä kaikkein raastavinta. Kun käy sääliksi niin että itkettää koko ajan. Niin kävi tässäkin. Siinä aikani surkuteltuani siirsin vähän vanhemman poikavasikan uuden tulokkaan seuraksi isoon poikimakarsinaan kun mietin että ehkä se isoveikan seura vähän reipastais pientä. No joo. Isompi poika päätti osoittaa paikkansa hyppimällä pienen selkään ja minä juoksin perässä ja karjuin että et Prkl kyllä tuota tee vaikka se kai on ihan normaali tapa näyttää että minä olen sitten pomo. Pieni tästä hämmentyneenä meni karsinan perimmäiseen nurkkaan, tuijotti parressa olevaa emäänsä ja sanoi ihan pienellä äänellä "Möö". Ja tämähän riitti sitten lopulliseen murtumiseen allekirjoittaneella. Siinä sitten silittelin pientä ja mietin tuhannennen kerran että "Musta ei ole tähän". Se on ajatus joka on tässä vuoden sisään käynyt mielessä vähintään sen kymmenen kertaa päivässä. Valehtelematta. Ja sitten mietin että voin sentään vaikuttaa miten asiat on näillä eläimillä ja pitää niistä mahdollisimman hyvää huolta.

Isomies ja pikkumies

No, tuli aamu ja vilkaisin navettakameraan heti siinä kuuden persiissä. Siellä ne nukkui vieretysten karsinassa niin söpösti että. Ja maitoa saatuaan loikki peräkanaa ympäri karsinaa. Ja taas selviää eläinrakas emäntä seuraavaan poikimiseen saakka.

Tänään tuleekin taas vakiovieras, eläinlääkäri. Anoppi tossa vasikoiden ohi kävellessään kysy että ootko muuten kokeillu ton isomman pojan napaa. No en tietenkään ollu. Luulin että sillä on vaan poikkeuksellisen järeä varustus. Jepjep. Napatulehdus. Koko napanuoran paikka ja pili siinä sivussa tulehtunut. Näitä asioita ei sitten ihan osaa vielä sillä silmällä kattoa, kiitos tän valtavan pitkän vuoden kokemuksen. Eikun nöyränä eläinlääkärille soittamaan. "No onko se ollu sillä miten pitkään?" "Öööh, en tiedä. Anoppi huomas aamulla" "No onko se muuten ihan reipas?" "Öööh, on kai? Joi maitoa ja hyppeli." "No ei se sitten kuolemaa tee." "Kiva."
Eli taas pääsee pistämään antibioottia. Eipä tiennyt tyttö että joskus vielä neulakammoinen joutuu ihan itse neulomaan, eikä edes itseään. Kiitos viime talven kammokokemusten tuli ainakin harjoiteltua sitäkin, yks vasikka on ihan piece of cake. Pieni ruisku riittää, ei tartte olla litran truuttaa ja lekaa että saa antibiootit lihakseen niinku noilla isommilla elikoilla.

Mutta jotta jotain iloisiakin juttuja niin lehmät jatkaa ulkoiluaan, kuten tänä talvena on tarkoitus tehdä. Kuten kuvasta näkyy, meillä harrastetaan tällaista vapaamuotoista ulkoilua pihamaalla. Ei ehkä ihan tarkoituksella mutta pääasia että porukalla on hauskaa. Kuvassa Järy ja Essu, jotka bongas aukon aidassa. Kuka sitä nyt huonolla säällä tylsällä laitumella.... Kas kun ei tyttöjen traktorilla käyny ajamaan.

Ja vielä yks: Meillä on navetassa Nojailija. Itse oon tutustunut vaan ihmisversioihin, lähinnä baarissa kolmen jälkeen. Jeppa tekee tätä joka aamu lypsyvuoroa odotellessaan. Pikkasen mulle on mysteeri miksi, mutta ei se näytä kavereita haittaavan ja itse Nojailija on erittäin onnellisen oloinen. On sitä itselläkin joskus vastaava olo ollut, onneks mies suhtautuu siihen yhtä ymmärtäväisesti kuin Jepan kaveri tässä.

Hiehot sisään, vasikka ulos

Näinhän se teoriassa meni. Hiehoja houkuteltiin vaikka millä herkuilla ovesta sisään, mutta se rampin kiipeäminen navettaan osoittautui liian jännäksi kahdelle niistä. Ja tänään ne näytti mulle sitä kauniinpaa puoltaan kun koitin vielä neuvotella nätisti että jos kuitenkin mentäis sisälle kun tuulta on vajaat kymmenen metriä sekunnissa ja sen kanssa tulee pian vettä. Mutta ei. Tossa alla oli se kuva mikä allekirjoittaneelle jäi. No, soitellaan. Onneks on tiheä metsä minne mennä. Mutta voisin vannoa että sisällä olis silti ihan kiva olla. Joka helkkarin syksy joku elikko jää aina pihalle niin että saa yöt miettiä miten se siellä pärjää ja istua kaatosateessa puhumassa sitä ympäri sisälle. Mikä siinäkin on?

Näin nätisti eilen oltiin vielä menossa sisään. Kuvassa silmiin katsova taulapää on toinen sisäruokinnasta kieltäytyneistä...

Vasikat ja jostain syystä ihmislapsetkin, tykkää syntyä yöllä. Miksei se ole jossain laissa kielletty?! Iltanavetan aikaan vilkaisin lehmän hanuria (mitä joutuu muuten tässä hommassa kyttäämään yllättävän paljon) ja siellähän se limaklöntti roikkui. Lyhyellä kokemuksellani se on kai ensimmäinen merkki siitä että poikiminen alkaa. Jes. Kello puol kahdeksan, eli menee yötöiksi. No, kelloa ei meidän perheessä tarvitse herättämään, sitä varten on huonouninen lapsi. Puolilta öin eka tsekkaus kamerasta - rauhallista. Klo 03 sitten olikin jo vähän levottomampaa. Eikun pyjamassa navetan ikkunan taakse vaan toteamaan että jaa, nyt meni vedet, eli tunnin sisään pitäs periaattessa kai olla vasikasta joku merkki. Sisälle ja miehelle ilosanoma. Tunnin päästä kello soimaan, mies navetalle. Sentti sorkkia pihalla ja töitä oli ilmeisesti tehty jo hetki... No, eipä siinä kun soittoa anopille että pitäs saada vedettyä sorkkia sen verran esiin että sais ketjut viriteltyä vasikan jalkoihin ja päästäis hommiin. Itsehän en voinut navetalle lähteä koska lapsi huusi falsetissa äitiäitiäitiäitiäiti taas vartin väein ilman mitään järkevää syytä. Muuten kyllä, mutta sitten ois heränny jo koira ja siskokin. Joten ei kun odottamaan. Jättiläisiso poika (taas poika?!) syntyi sitten 4.20. Sinänsä kyttäys kannatti, että tästä poikimisesta emä ei olis yksin selvinnyt. Tai ainakin aamulla olis ollut aika väsynyt emä odottelemassa vasikka puolitiessä. Sen version kokeilin tossa juhannuksena ja jäi sen verran isot traumat että ei tapahdu meinaan ihan hetkeen uudestaan sitä mokaa.

Uusi tulokas. Aika tarkkaan asettelee emä jalkansa...

Jälkeiset oman ruuan päälle - zero points. Miten tää on edes mahdollista?

Mutta paljon hyvääkin tässä päivässä, tänään bongasin hiehonhakureissulla meidän tyttöjen lemmikkioravan! Tytöt siis löysi kesällä pienen oravanpoikasen, joka päästi ihan lähelle. Sille kannettiin niska limassa muroja ja muumi-keksejä mutta sitten se kaveri hävis. Koira on muutaman kerran istunut riihen vieressä haukkumassa, mutta se koira haukkuu harva se päivä muutenkin olemattomia, joten en ajatellu asiaa sen enempää. Mutta siinä se istua nakotti riihen oven päällä! Ilouutinen lapsille!

Huomenna jatkuu hiehonmetsästys. Wish me luck.

Ihan tavallinen päivä

Tämä blogi on ollut haave. Se on ollut sitä jo pitkään, mutta josko nyt. Josko sen sijaan että päiväuniaikaan selaisi Facebookia tai söisi suklaata, tekis jotain terapeuttista. Vasta nyt rakastamalleni kirjoittamiselle on aihe. Maatila. Ainahan mä halusin maatilan järven rannalla. Be careful what you wish for. Sitä voi tulla aktivistista maitotilalliseksi. Voin kertoa että matka ei ole ollut maailman helpoin.

Ensin ajattelin että aloitan kirjoittamisen sitten kun jotain oikeasti jännää tapahtuu. Sitten huomasin ajattelevani joka päivä että hitto kun tästäkin olis kiva kirjoittaa blogiin. Jos siis sellainen olis. Mutta näemmä kun ei viiteen vuoteen tee mitään muuta tietokoneella kun selaa myytäviä hevosia tai käy siinä maailmanlopun somessa niin ei osaa tehdä enää Mitään tietokoneella. Tämän blogin ankean ulkoasun luomiseen meni tunti. Ja kohta herää tytöt ja sitten loppuu blogit. No, edes alku.

Tänään on ollu ihan tavallinen päivä. Paitsi että tytöt nukkui viime yön mummolassa, joten univelka paikkaantui taas prosentilla siitä sadasta mikä on jäljellä. Navetalla kaikki oli erittäin seesteistä. Liiankin. Iska, tuo maailmanlopun lehmä, ei suostu poikimaan. Sen piti poikia jo vajaa viikko sitten, mutta mitään ei kuulu. Illalla kyttäsin kamerasta kun se kanttura makasi ketarat ojollaan poikimakarsinassa, että no nyt! Mutta sen sijaan että olisin päässyt joka kerta ylitse vyöryvästä poikimisstressistä, se nousi ylös ja meni syömään. Kettu. Viimeksi kun kyseinen lehmä poiki, käskin isännän tuupata sen peltoon illalla - saatesanoilla "Jos se sinne poikii niin haen vasikan kottikärryillä aamulla". Voit vaan arvata. Piti lähteä Helsinkiin seitsemältä, puolelta tuli viesti että kurkkaahan että on kottikärryn kumissa ilmaa. Faaak. Että kyllä sillon poiki. Ei nyt.


Tässä on ollut siitä poikkeuksellinen kesä, että meille ei ole syntynyt Yhtään tyttövasikkaa. Viime keväänä poikineesta kahdeksasta lehmästä seitsemän poiki tyttövasikan. Meinas olla vähän vilskettä navetalla kun sitä tilaa ei muutenkaan oo mitenkään ylen määrin. Ja sitä maitoa kului. No, oli kyllä hyvä että meillä sattui olemaan aivan kammottava talvi - keskimäärin joka viikko joku elikko vedettiin jalat edellä tratktorin kauhaan ja loppuihin pistettiin antibioottia. Ja oli toki myös rotavirus, eli kaikki vasikat paskoi kaaressa pitkin seiniä. Mutta olipa niille maitoa mitä juottaa, kiitos tuon eläinlääkärin ihmelääkkeen, joka poistaa antibiootin maidosta jonka jälkeen sitä voi juottaa vasikoille. Vasikat siis joi ja paskansi, mutta maitotili näytti aika "jännältä". Enemmän sitä maitoa oli pihassa pöntöissä kun tankissa. Tässä tuli taas eteen aktivistin isoin ongelma - pitäis ajatella sitä tiliä. Ja minähän en miettiny sitä sekuntiakaan. Oli vaan niin järjetön huoli niistä elikoista. Oikein pelotti mennä navettaan aamulla kun ei tienny mikä siellä odottaa.

Mm. tämä kuvan sonni jäi viime talvena käsiin kun rotavirus jylläsi pahimmillaan. Nyt se Houdini ei pysy missään aidoissa. Mutta syö kyllä pihanurmikon siistiksi.

Mutta tämä siis sivujuonteena, yllättäen arvostan nykyään seesteistä elämää navetalla. Tällä hetkellä navetassa on yksi poikavasikka, aamulla haettiin toinen välitykseen. Ja aktivisti itki verisiä kyyneleitä koska ei saanut juuri sitä vasikkaa aamulla juomaan maitoansa. Että nyt se kuolee nälkään. No, ei kuulemma mene kuin Sulkavalle saakka, ehkä se sinne selviää hengissä. Kai se pirulainen arvasi että noutaja tulee. Ennen säälin aina välitykseen lähteviä poikia, mutta onneksi löysin Facebookista Maaseudun Naiset -ryhmän, jossa on paljon myös sonnikasvattamon emäntiä. Ne kuvat kivoista karsinoista ja onnellisena kirmaavista vasikoista on kyllä tehnyt näiden lasten maailmalle lähettämisestä paljon helpompaa. Vaikka silti se kirpaisee, onhan ne ihan vauvoja vielä...

Tänään tulikin yllätysohjelmaan hiehojen sisään hakeminen, kiitos sääennusteen joka lupaa just sitä keliä mitä ei kukaan kaipaa. +3 ja vesisadetta. Kaverit on viettäny kesää "täysin pellossa" ihan kirjaimellisesti. Vaikka siellä miten kävis pitkin kesää seurustelemassa, ne metsittyy ihan väkisinkin. On taas melkonen kesyttäminen edessä. Maltan tuskin odottaa kun ensimmäinen niistä poikii parin kuukauden päästä. Koitapa ite laittaa kätes sen tisseihin ja laittaa niihin ne suhisevat lypsimet kiinni. Hiiohoi. No, kunhan ne nyt saadaan ensin sisään sieltä.... Appiukko joskus sanoi että pitää oottaa ensimmäiseen räntäsasteeseen, kyllä ne sillon ihan mielellään sieltä tulee. Viime vuonna otin mukaan ton Espanjan karjakoiran, joka toimii kyllä aika lailla eri tavalla kuin normaali karjakoira. Lue: Koira juoksee helevetisti haukkuen edellä ja hiehot perässä. Mutta toimii se niinkin. Nyt karjakoira vetää sikeetä sohvalla eikä tee elettäkään noustakseen. Eli ollaan ton teen-ennenkuin-ajattelen-isännän kans keskenään. Näihin kuviin.