Hiehot sisään, vasikka ulos

Näinhän se teoriassa meni. Hiehoja houkuteltiin vaikka millä herkuilla ovesta sisään, mutta se rampin kiipeäminen navettaan osoittautui liian jännäksi kahdelle niistä. Ja tänään ne näytti mulle sitä kauniinpaa puoltaan kun koitin vielä neuvotella nätisti että jos kuitenkin mentäis sisälle kun tuulta on vajaat kymmenen metriä sekunnissa ja sen kanssa tulee pian vettä. Mutta ei. Tossa alla oli se kuva mikä allekirjoittaneelle jäi. No, soitellaan. Onneks on tiheä metsä minne mennä. Mutta voisin vannoa että sisällä olis silti ihan kiva olla. Joka helkkarin syksy joku elikko jää aina pihalle niin että saa yöt miettiä miten se siellä pärjää ja istua kaatosateessa puhumassa sitä ympäri sisälle. Mikä siinäkin on?

Näin nätisti eilen oltiin vielä menossa sisään. Kuvassa silmiin katsova taulapää on toinen sisäruokinnasta kieltäytyneistä...

Vasikat ja jostain syystä ihmislapsetkin, tykkää syntyä yöllä. Miksei se ole jossain laissa kielletty?! Iltanavetan aikaan vilkaisin lehmän hanuria (mitä joutuu muuten tässä hommassa kyttäämään yllättävän paljon) ja siellähän se limaklöntti roikkui. Lyhyellä kokemuksellani se on kai ensimmäinen merkki siitä että poikiminen alkaa. Jes. Kello puol kahdeksan, eli menee yötöiksi. No, kelloa ei meidän perheessä tarvitse herättämään, sitä varten on huonouninen lapsi. Puolilta öin eka tsekkaus kamerasta - rauhallista. Klo 03 sitten olikin jo vähän levottomampaa. Eikun pyjamassa navetan ikkunan taakse vaan toteamaan että jaa, nyt meni vedet, eli tunnin sisään pitäs periaattessa kai olla vasikasta joku merkki. Sisälle ja miehelle ilosanoma. Tunnin päästä kello soimaan, mies navetalle. Sentti sorkkia pihalla ja töitä oli ilmeisesti tehty jo hetki... No, eipä siinä kun soittoa anopille että pitäs saada vedettyä sorkkia sen verran esiin että sais ketjut viriteltyä vasikan jalkoihin ja päästäis hommiin. Itsehän en voinut navetalle lähteä koska lapsi huusi falsetissa äitiäitiäitiäitiäiti taas vartin väein ilman mitään järkevää syytä. Muuten kyllä, mutta sitten ois heränny jo koira ja siskokin. Joten ei kun odottamaan. Jättiläisiso poika (taas poika?!) syntyi sitten 4.20. Sinänsä kyttäys kannatti, että tästä poikimisesta emä ei olis yksin selvinnyt. Tai ainakin aamulla olis ollut aika väsynyt emä odottelemassa vasikka puolitiessä. Sen version kokeilin tossa juhannuksena ja jäi sen verran isot traumat että ei tapahdu meinaan ihan hetkeen uudestaan sitä mokaa.

Uusi tulokas. Aika tarkkaan asettelee emä jalkansa...

Jälkeiset oman ruuan päälle - zero points. Miten tää on edes mahdollista?

Mutta paljon hyvääkin tässä päivässä, tänään bongasin hiehonhakureissulla meidän tyttöjen lemmikkioravan! Tytöt siis löysi kesällä pienen oravanpoikasen, joka päästi ihan lähelle. Sille kannettiin niska limassa muroja ja muumi-keksejä mutta sitten se kaveri hävis. Koira on muutaman kerran istunut riihen vieressä haukkumassa, mutta se koira haukkuu harva se päivä muutenkin olemattomia, joten en ajatellu asiaa sen enempää. Mutta siinä se istua nakotti riihen oven päällä! Ilouutinen lapsille!

Huomenna jatkuu hiehonmetsästys. Wish me luck.