Vieroituksen tuskaa

Nää hetket on ehdottomasti tän ammatin kamalimpia. Tässä tapauksessa tuoreimman vasikan vieroitusta nopeutti Iska -emän suht äkäinen käytös, alkoi jo vähän jännittää hakea frouvaa lypsylle kun se tuli sieraimet tötteröllä vastaan niskaansa nakellen... Eikä siinä, muttakun se lapsi ei koskaan oppinut jostain syystä juomaan sieltä mistä piti ja sen puolen hoitaminen alkoi olla melko haastavaa kun emä piti ensin saada päästään kiinni ja senkin jälkeen sai vähän vilkuilla silmäkulmasta että pysyykö se tuttipullosession ajan järjissään. Lyhyen historiani aikana oon todistanut melko erilaisia vieroituksia. Parhaiten jäi mieleen Kelda, joka poiki suht ensimmäisten itse panikoimieni joukossa. Se kattoi ulos putkahtanutta vasikkaansa ihan sillä ilmeellä että "mikähelevettimustajusttulipihallejamitätollepitäätehdä?!". Se hoiti kyllä vähän hömelönä vasikkansa vieroitukseen asti, mutta oli selkeästi erittäin tyytyväinen kun sen äidin pesti loppui ja vasikka pääsi kavereiden seuraan. Se oli ehkä henkisesti helpoin vieroitus myös allekirjoittaneelle. Sitten on niitä jotka huutaa vasikkaansa päivätolkulla. Se on ehkä kaikkein raastavinta. Kun käy sääliksi niin että itkettää koko ajan. Niin kävi tässäkin. Siinä aikani surkuteltuani siirsin vähän vanhemman poikavasikan uuden tulokkaan seuraksi isoon poikimakarsinaan kun mietin että ehkä se isoveikan seura vähän reipastais pientä. No joo. Isompi poika päätti osoittaa paikkansa hyppimällä pienen selkään ja minä juoksin perässä ja karjuin että et Prkl kyllä tuota tee vaikka se kai on ihan normaali tapa näyttää että minä olen sitten pomo. Pieni tästä hämmentyneenä meni karsinan perimmäiseen nurkkaan, tuijotti parressa olevaa emäänsä ja sanoi ihan pienellä äänellä "Möö". Ja tämähän riitti sitten lopulliseen murtumiseen allekirjoittaneella. Siinä sitten silittelin pientä ja mietin tuhannennen kerran että "Musta ei ole tähän". Se on ajatus joka on tässä vuoden sisään käynyt mielessä vähintään sen kymmenen kertaa päivässä. Valehtelematta. Ja sitten mietin että voin sentään vaikuttaa miten asiat on näillä eläimillä ja pitää niistä mahdollisimman hyvää huolta.

Isomies ja pikkumies

No, tuli aamu ja vilkaisin navettakameraan heti siinä kuuden persiissä. Siellä ne nukkui vieretysten karsinassa niin söpösti että. Ja maitoa saatuaan loikki peräkanaa ympäri karsinaa. Ja taas selviää eläinrakas emäntä seuraavaan poikimiseen saakka.

Tänään tuleekin taas vakiovieras, eläinlääkäri. Anoppi tossa vasikoiden ohi kävellessään kysy että ootko muuten kokeillu ton isomman pojan napaa. No en tietenkään ollu. Luulin että sillä on vaan poikkeuksellisen järeä varustus. Jepjep. Napatulehdus. Koko napanuoran paikka ja pili siinä sivussa tulehtunut. Näitä asioita ei sitten ihan osaa vielä sillä silmällä kattoa, kiitos tän valtavan pitkän vuoden kokemuksen. Eikun nöyränä eläinlääkärille soittamaan. "No onko se ollu sillä miten pitkään?" "Öööh, en tiedä. Anoppi huomas aamulla" "No onko se muuten ihan reipas?" "Öööh, on kai? Joi maitoa ja hyppeli." "No ei se sitten kuolemaa tee." "Kiva."
Eli taas pääsee pistämään antibioottia. Eipä tiennyt tyttö että joskus vielä neulakammoinen joutuu ihan itse neulomaan, eikä edes itseään. Kiitos viime talven kammokokemusten tuli ainakin harjoiteltua sitäkin, yks vasikka on ihan piece of cake. Pieni ruisku riittää, ei tartte olla litran truuttaa ja lekaa että saa antibiootit lihakseen niinku noilla isommilla elikoilla.

Mutta jotta jotain iloisiakin juttuja niin lehmät jatkaa ulkoiluaan, kuten tänä talvena on tarkoitus tehdä. Kuten kuvasta näkyy, meillä harrastetaan tällaista vapaamuotoista ulkoilua pihamaalla. Ei ehkä ihan tarkoituksella mutta pääasia että porukalla on hauskaa. Kuvassa Järy ja Essu, jotka bongas aukon aidassa. Kuka sitä nyt huonolla säällä tylsällä laitumella.... Kas kun ei tyttöjen traktorilla käyny ajamaan.

Ja vielä yks: Meillä on navetassa Nojailija. Itse oon tutustunut vaan ihmisversioihin, lähinnä baarissa kolmen jälkeen. Jeppa tekee tätä joka aamu lypsyvuoroa odotellessaan. Pikkasen mulle on mysteeri miksi, mutta ei se näytä kavereita haittaavan ja itse Nojailija on erittäin onnellisen oloinen. On sitä itselläkin joskus vastaava olo ollut, onneks mies suhtautuu siihen yhtä ymmärtäväisesti kuin Jepan kaveri tässä.