Kohdun survomista ja navetan tyhjennystä

Toukokuun viimeinen päivä ja meillä on navetta tyhjä! Jukoliste, ei yhtään eläintä sisällä navetassa, kaikki pitkin pihoja ja laitumia! Kammo suivaannuksessa tungin juotolla olevatkin vasikat koiratarhaan pihalle, saavat edes haistella ulkoilmaa kun kerrankin on ollu hyvä ilma jo viikkotolkulla. Laitumelle laskut on aina tarina erikseen, tiivistettynä periaatteessa kolmeen kohtaan: Kammottava säätö, avioerolla uhkailu ja älytön onni kun kaikki elikot on tyytyväisenä pellossa.

Lapset ulkoilee

Mutta jotta tässä nyt ei innostuttais tyhjästä navetasta ihan liikaa niin palataan osastolle pessimisti ei pety. Kun viime blogissa oon näemmä marmattanu sitä hajua minkä tollaset römpsään jääneet jälkeiset jättää, tässä kävi vähän niinku klassikko - sattui meinaan ihan omaan leukaan se kotkotus. Herba. Ensinnäkin kattelin vähän sillä silmällä sitä sen mahaa että näinköhän se on menny tiineeksi jo edelliseen siemennykseen. Ja olihan se. Selvis meinaan siinä vaiheessa kun ihmeteltiin miks yks elikko jää perimmäiseen nurkkaan peltoa. Siellähän se oli sievän poikavasikan kanssa! Tuitui! Sitte päästiinkin pienkuormaajalla hakemaan vasikkaa pellosta.... Vaihteeksi. Vähän siinä Riinan kanssa ihmeteltiin sen vointia että meinaako sekin ny halvata vai ei, Riina soittikin jo että korvat on vähän kylmät. Eläinlääkäriltä konsultointia ja saatiin kehoitus tunkea nyt ensiavuksi kalkkia ite ja kattella tilannetta. Sanoin että se ny tekee noita jälkeisiä että antaa sen tehdä ja laitetaan se kalkki sitten. Yheksän aikaan vilkasin kamerasta että jokohan se mahtais seistä että pääsis tästä halvaamisjännityksestä. Seisoihan se. Ja ihan vilkasin toisenkin kerran sitä kameraa että näin varmasti oikein. Sitten huikkasinkin suht vapisevalla äänellä tytöille että äiskä juoksee nyt tonne navetalle nopsaan ja toivoo TODELLA että näki väärin. Juoksi navetalle, repäs oven auki ja totes että ei nähny äiskä väärin. Sen eläimen kohtu roikkui keskimäärin siinä kintereiden kohdalla. Järkytykseltäni en ihan tienny että minne sätkisin ensin ja mihin soittaisin, kunnes sen verran pelas päässä että kahta kolmevuotiasta ei voi jättää yksin sisälle kovin moneksi tunniksi tai alkaa tapahtua. Siinä pihan poikki juostessa sitten soittoa päivystävälle että tuu ny jumaliste ja äkkiä. Ja perään anopille että nyt sitten tapahtu se mitä tän tilan historiassa ei vissiin ookaan ennen tapahtunu (miten en oo yllättyny) että onko ukki maisemissa vahtimaan lapsia kun pitäs mennä tekemään jotain tolle kohdulle mikä on väärällä puolella lehmää. Suht nopeesti saatiin pakka kasaan, ukki lapsenlikaksi ja sillä välin anoppi oli jo löytänyt lasten pulkan, sinne se eläinlääkäri sen kohdun käski laittaa. Onneksi Herba päätti käydä makuulle ja saatiin aseteltua se julmetun painava köntsäle sinne pulkkaan. Olin jostain lukenu että kylmää vettä päälle ja sitä siinä sitten suihkuteltiinkin ihan rakkaudella se tunti kunnes elikkolääkäri saapui paikalle. Voin kertoa että se oli todella, TODELLA pitkä tunti. Välillä makasin siinä Herban päällä kun se meinas nousta ylös ja välillä juoksin tekemässä jotain täysin yhdentekevää vaan koska en pystyny olemaan paikallani.

Kohtu pulkassa. Melko jännä lause
jo itsessään.

Eläinlääkärin saavuttua se homma alkoikin edetä suht nopsaan. Ensin kalkki suoneen, kipulääke perään ja sit epiduraali. Sit alkoikin se jännä osuus. Sen hemmetin mötkäleen työntäminen takas paikalleen. Ei ollu sellanen nakki urheiluhalliin tyyppinen tilanne muuten. Tarjouduin eläinlääkärin apulaiseksi, koska katsoin että jos vaihtoehdot on jo eläkkeellä oleva anoppi tai allekirjoittanut niin jollain todennäköisyydellä mun ois hyödyllistä tietää miten tässä pitää toimia vastaisuuden varalle. Voin kertoa että se kohtu muuten painaa. Eläinlääkäri kiroili ku merimies kun tunki sitä tavaraa takasin sisälle ja ite koitin sitten lähinnä olla pois tieltä vaikka joka lihas tutisi ja tärisi kun istuin sellasessa slaavikyykyssä ritilä ja kohtu sylissä. Kunnes sitten saatiin sen verran sitä sisään että sain oikein kunnian ottaa sen kohdun omiinkin pikku kätösiin. Ei tullu ihan ekana mikään ruoka mieleen siinä. Lopulta järkyttävän ähinän ja puhinan ja noin neljänkymmenen ***tu*****anan jälkeen se kohtu lopulta oli taas sen lehmän sisällä. Ja mitä tekee Herba - syö ja märehtii!! Helppohan se lehmän on kun hanuri on tunnoton... Sit alkoikin se mielenkiintoinen osuus. Eläinlääkäri laski kylmän viileesti sen toosasta sisään about 30 litraa vettä. Sano että se veden paine kuulemma oikasee sen kohdun. Siinä vaiheessa kun se vesi holahti sieltä sitten ulos, ajattelin mielessäni että nyt mä oon kyllä nähny kaiken. Siis ihan kaiken. Mut ei, siinä kohtaa tarvittiin puolentoista litran limupullo. Ainut mitä keksin, oli Riina -paran vesipullo lypsymontussa. Sitä sitten lainaamaan, aattelin että varmaan se haluaa vielä letkuttaa tai jotain. Paskanmarjat, lekuri otti ja työnti sen pullon kylmän viileesti sen elikon sisään niin pitkälle ku kättä riitti. Katoin siinä melko tavalla haavi auki että ei, kyllä NYT on se hetki kun mä oon kaiken nähny. Kuulemma sillä saa testattua että se kohtu ei oo kierteellä tai muuten vaan solmussa. Joo-o! Siinä kun sitten tilanne vähän eskaloitui ja alkoi näyttää siltä että astetta järeämpää lihaskramppia lukuun ottamatta sekä eläinlääkäri että allekirjoittanut että anoppi selvisivät tilanteesta hengissä ja lehmäkin näytti ihan hyvinvoivalta, alkoi aivan järkyttävän huono huumori. Hirnuttiin lekurin kanssa pissat housussa että jos vaan veis ton vesipullon pokkana takas lypsymonttuun eikä kertois Riinalle että sen vesipullo on ollu kirjaimellisesti paikassa mihin ei aurinko paista. Kalpea kaikkensa antanut elukkalääkäri -parka alkoi kyllä näyttää siinä vaiheessa sen verran valkoiselta että sai ensiavuksi kahvit anoppilassa ja mun YH-survivalpackin eli Jaffaa ja Fanipaloja vielä evääksi.

Maatilan tyttöjä ei paljon juhlat estä töitä
tekemästä. 

Herba toipui koettelemuksestaan huomattavasti paremmin kuin emäntänsä. Tälläkin hetkellä olkapäässä jomottava kipu jäi siltä reissulta kohdun lisäksi ns. käteen. Nyt sitten Savonlinnan OMT paikkaa näitä tän episodin aikana tapahtuneita kropan hajoamisia. Tossa männä viikolla kävelin sinne sisään ns. kakka housussa -tyyppisellä kävelytyylillä ja sanoin että jos jättäis vaikka ne juoksutreenit tänään väliin kun oon ton iPhonen terveys-mittarin mukaan kävelly tänään 10,8 kilometriä aamukymmeneen mennessä. Tai siis raahautunu vasikoiden perässä kun opetettiin niitä lankoihin ja joka kerran kun se sähkö napsahti niitä nenään, ne pyyhki ehtoisella emännällä sitä peltoa ihan tunteella. Riina, ikää piirun yli 20, kuntoa ja lihasta ku ravihevosella, kattoi mua vähän sillälailla surullisen säälivästi. Huoh.

Jokaisessa työssä on ne varjopuolet vai miten se meni....

Kevät navetan ikkunan takaa

Näin tuolla yhdessä Facebook -ryhmässä joku aika sitten loistavan tatuoinnin. Joku oli ottanut älyttömän hienon lehmän naaman olkapäähän ja siihen kauniin tekstin ympärille: "On tämä perkele homma". Joku varmaan kutsuis tätä ihan normaaliksi maitotilan arjeksi. Aiheuttaa vaan tälle kädettömälle emännälle vähän sydämentykytyksiä ja yövalvomisia.... Mutta positiivisissa uutisissa: Poikimahalvauksen saanut Jeppa päätti päivän ja yön maattuaan ottaa ja nousta! Toki ainoastaan saadakseen siitä makaamisesta colibakteerin. Sehän on sellanen pirulainen mihin antibioottia ei anneta, ainut lääke on tiheä lypsy ja särkylääke ja silti elikosta saattaa lähteä henki. Kyllähän mä niitä labratuloksia tuijotin mutta ajattelin että varmaan se oli vaan joku ulkopuolelta tullu pöpö kun jouduin sen halvauksen pelossa lypsämään karsinassa ja se meininki ei ehkä ollu ihan niin hygieenistä. Kunnes sitten isäntä sanoi kun sitä ääneen mietin että tosiaan joo, se ei kyllä oikein syöny vaikka jaoin tuoreen appeen etteen. Tosiaan joo! Nyt tuli mieleen ilmottaa? Kello oli kaheksan illalla (tottakai) ja sauna lämpemässä ja pennut iltavillissä. Eikun navettaan työntämään kuumemittaria hanuriin vain saadakseen tauluun lukemat 40,7. Näin. Ketovet-varasto tietenkin lopussa joten päivystävä eläinlääkäri paikalle. Lekurin kaveriksi pistin kyllä kylmän viileesti isännän, jos ei tajua ajoissa sanoa että lehmälle ei ruoka maistu niin saa kyllä hoitaa seurauksetkin.

Anteeks inhorealismi. Mut ton näköseksi
menee kun kusee ja paskoo noihin koko yön
ja koittaa hännällä huitoa sitä klönttiä irti...

Kyllähän se Jeppa siitäkin vaan taas tokeni. Seuraavana aamuna tosin odotti melkoinen näky kun jälkeisistä loputkin roikkui puolessa matkassa takajalkoja. Jotenkin sen olo näytti sen verran hankalalta että jotain oli tehtävä. Jo siinä metrin päässä tajusin että tosiaan tää tavara on ollut jonkun aikaa tossa tulossa ja siellä lehmän sisälläkin se kuollut kudos alkaa aika nopsaan tahtiin mennä melko metkan hajuiseksi. Mun tosi harvoin tekee pahaa mikään haju ja yrjöäkään en oo koskaan saanut aikaseksi sormia kurkkuun työntämällä. Mutta nyt ainaki tiedän mitä seuraavana krapula-aamuna teen jos se oksu ei muuten tule. Ei jumaliste. Se hajumuuri löi naamaan aikamoisella voimalla mutta reippaasti nykimään vaan hengitystä pidättäen. Onneksi se kalman hajuinen klöntti tippui lattialle ennenku emännästä taju lähti, mutta ei siinä kyllä enää ollut mitään tehtävissä kun se vähäinen aamiainen mitä olin syöny tuli samalla vauhdilla paskakouruun. Onko kellään tietoa mistä sais ostettua sitä rasvaa mitä ne elokuvissa aina laittaa nenän alle ruumishuoneella? Olen kiinnostunut. Jotenki se ajatus Cruisen Tompasta ja hänen fiksaatiostaan syödä lapsensa istukka ei parantanut jännästi kuplivaa mahaa.

Usein mietin ihan oikeesti että on tää vaan aika kivaa hommaa ja oon onnekas että saan tehdä työtä mistä tykkään. Tää ei ollu yks niistä päivistä.