Myrskyluodon Maija ja muita tarinoita....

Home sweet home

Tässä elelellään iloisena rallileskenä jo kohta toista viikkoa. Talon koko miesväki on suunnannut Ranskan vuoristoon ja anopin kanssa pidetään kahdestaan taloja ja navettaa pystyssä. Lomittaja ja työntekijä Riina toki pitävät huolta elikoista kaverina ja onneks kukaan ei oo tunkemassa tanskandoggin kokoista limousine -vasikkaa pihalle just nyt. Aiheesta myöhemmin... Lapset haluaa katsoa kymmenen kertaa päivässä "sen kohdan missä isi ajaa puuhun" ja minähän näytän, ilman ääniä toki. Sattuneesta syystä iskältä tuli muutama ruma sana siinä tunnekuohussa. "Isi oli kyllä tosi vihanen!" Jepjep.

Ilta (vas) ja Ilo nauttii lumikylvystä

Torstain ja perjantain välisenä yönä oli pienen pieni tuuli. About 13m/s jos tarkkoja ollaan. Siinä rallia seuratessa oottelinkin että koskahan lähtee sähköt ja lähtihän ne. Uskallan väittää että entisessä elämässäni kaupungissa se aiheutti aavistuksen vähemmän säpinää. Lähinnä ketutti kun ei saanut keitettyä aamukahvia. Nyt alkoi jo yöllä anopin kanssa armoton viestittely. Lämpökeskus pimeni toki, eli ei lämpiä mökki eikä tule tietenkään lämmintä vettä. Ooteltiin siinä puhelimet kädessä molemmat omissa kodeissamme että tuleekohan ne sähköt vai ei. Sitten tuli mieleen että tosiaan, itsehän en ole opetellut aggreagaatin asentamista. Että mitenköhän ne kantturat sitten aamulla lypsetään. Vanhaan malliin kannuun kun lypsät sen 25 elikkoa niin voihan se olla että alkaa tää suht hyvin parantunut tenniskyynärpää vähän oireilemaan. Neljän aikaan oli tullu anopilta viesti että sähköt tuli takasin. Joutui raukka yön selkään lämpökeskukselle sytyttämään tulia uudestaan kun tästä talosta ei yöllä poistuta, sen verran usein tuo herkkäunisempi muksu tarkistaa yöllä että oon saatavilla. Aiheuttipa anoppi appiukolle varmaan sydärinpuolikkaan soittamalla keskellä yötä kun se tulien uudelleen sytyttäminen ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu. Aamulla 5.30 kellon soidessa paniikin merkiksi, huomasin ilokseni että kaikki toimii. Kämpässä tosin oli enää +15 mutta se ei järkyttänyt kuin unisia lapsia. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Mutta aggregaattikoulutus lienee paikallaan.

Terve!

 Tässä on ollu muutenkin taas vähän kaikenlaista. Mm. ehtoisen emäntäkauteni kamalin poijitus. Iska parka. Tunnin verran seurasin sen ähistelyä, sorkat vilkkui mutta homma ei edennyt yhtään mihikään. Anopin kanssa päätettiin mennä kaveriksi ja alettiin etsiä kättä pidempää vetoapua. Vasikka oli jumissa ku Nalle Puh aikanaan kanin kolossa. Ei liikkunu senttiäkään vaikka vedettiin hampaat irvessä. Taas kerran naapuriapu oli ratkaisu kaikkeen. Joke-parka on kuuluisa poijittajan taidoistaan ja joutui jälleen kerran kiskomaan työhaalarit niskaan. Vasikalle viriteltiin naruja jalkoihin ihan jokunen tovi. Sitten alkoikin se kiskominen. Voin kertoa että meinas usko loppua. Narut sidottiin karsinan kaltereihin ja sitä mukaa kun sentti sentiltä vedettiin vasikkaa pihalle, kiristettiin naruja ettei se mokoma pääse livahtamaan takasinpäin. Kuva on melkoista inhorealismia, mutta ehkä tästä saa jonkin käsityksen minkä kokoisestä reijästä toi norsu lopulta tuli. Vartin kiskomisen ja kiroilun jälkeen vasikka oli lopulta pihalla ja emä syystäkin aivan raato. Joi 30l elektrolyyttivettä ja näytti siltä että ei ehkä toinnu ikinä. Mutta niin se vaan käy ja kukkuu edelleen. Vasikka on muita ikätovereitaan 10 senttiä korkeempi ja juo ku hirvi. En ehkä haluais olla paikalla kun tuo aikanaan kasvattaa sarvet ja pallit.....

Loppuun maitotilallisen jouluaatosta vielä muutama sananen. Paskakone meni jumiin. Aamulla ensin anopin kanssa mätettiin kourua tyhjäksi. Sillon se vielä nauratti. Että olipahan klassikko, jouluaattoaamu ja tässä sitä ollaan. Illalla talon varsinaisen isännän kanssa se ei sitten enää hymyilyttänytkään. Siis sen kanssa joka tämän kompleksin omistaa. Se se oli kuulkaa hupia. Ei oltu ilmeisesti vedätetty aamulla kuitenkaan anopin kanssa sitä kourua tarpeeksi tyhjäksi koska siellähän se tavara seisoi mukavasti noin viidenkymmenen kilon kasoina kourussa ja kolat liikkui ehkä puoli metriä ees taas. Perheyhtymän jouluateria oli jo hyvällä menolla kun minä vielä pyöritin lehmiä asemalla ja se äkäisempi versio mätti paskaa kourussa. Siinä vaiheessa se mökötys oli jo sellaisissa mittasuhteissa että alkoi allekirjoittaneellakin ohimosuoni kiristää. Loppujen lopuksi iltanavetta päättyi kaikessa mukavuudessaan siihen kun ilmoitin muutamalla voimasanalla höystettynä että kun tästä pääsen niin menen ja ilmotan joka jumalan elikon HK:n autoon, lakkaa muuten kouru jumittamasta eikä tartte vinkua siitäkään että rehuvaraston lattiaharja on navetan puolella kun kerran kuukaudessa käy siellä kääntymässä. Voin kertoa että jouluateria (mikrossa lämmitetty ja sokerihumalaisten, väsyneiden ja joulupukista järkyttyneiden lasten huudolla höystetty) nautittiin hyytävässä hiljaisuudessa. Että hyvää joulua vaan.

Napanderi ihailee auringonlaskua järvellä